Kuten jo aikaisemminkin olen täällä kirjoittanut ei lisäopinnot ja itsensä kehittäminen ole koskaan pahitteeksi. Juurihan kävin lisäämässä Personal training tietämystäni Fustra -koulutuksessa mutta nyt on aika palata vähän pidemmäksi aikaa koulun penkille. Aloitin johtamisen opinnot Jyväskylän avoimessa tämän vuoden tammikuussa.
Ajatus johtamisen opinnoista on ollut mielessä jo kauan, sillä teorioista ja niiden käytäntöön soveltamisessa on hyötyä sekä tänä päivänä erittäin tärkeässä itsensä johtamisessa että töissä etenkin personal trainerina ja projektien johtajana. Ja uskon että CVssä tällaiset opinnot näyttävät myös hyvältä. Mutta jotenkin on tuntunut ettei kuitenkaan ole ollut tarpeeksi aikaa panostaa kaiken hulinan keskellä. Opintoihin, joita pitkälti tehdään etänä mutta vaativat ehkä vielä enemmän itsensä johtamista ja patistamista kuin varsinaisesti luennoilla istuminen. Mutta nyt kun samalla etsin projekteja firmalleni ja olenpa innostunut hakemaan muutamaa työpaikkaakin (kun yritys ja homma kohdallaan niin mikä ettei!) niin minulla on hieman ylimääräistä aikaa laittaa itseni kehittämiseen ja mielenkiintoisiin opintoihin.
Ajatuksena on suorittaa (vähintään) johtamisen aineopinnot laajudeltaan 36 opintopistettä. Kurssitarjonta on niin mielenkiintoinen että veikkaisin ettei tuo 36 riitä vaan yli mennään. Henkilöstöjohtamista, strategista johtamista, työhyvinvointia, työ- ja organisaatiopsykologiaa, etikkaa, diversiteetin johtamista jne.
Ensimmäinen tentti on varmastikin ihan kamala, kun pitää taas pitkästä aikaa totutella lukemaan ja opettelemaan asioita ulkoa, sisäistämään ja hahmottamaan. Niin että sen osaa kirjoittaa paperille. Ymmärrettävään muotoon. Osan kursseista suoritan oppimistehtävinä tai verkkomuotoisena opiskeluna, jotka tuovat oman haasteensa oppimiselle ja kurssien hyväksyttävälle suoritukselle. Oppimistehtävissä sekä referoidaan kurssimateriaaleja että sovelletaan niitä käytäntöön. Materiaaleja on runsaasti läpikäytäväksi. Mutta niin innostunut olen asiasta että aivan sama miten paljon ja millä kielellä, tämä on kivaa! Vaasan aikoina ajatuskin johtamis- ja organisaatio-opinnoista aiheutti vilun väristyksiä. Niin sitä ihminen kasvaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti